sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Hedelmäinen kynttelikkö


Joka lehti, blogi ja tv-ohjelma siitä aina muistuttaa, miksen siis minäkin: on syksy ja nyt otetaan kynttilät esille. 

Samalla kun ottaa kynttilät esille, voi napata kaapista myös rautalankaa, hedelmiä, pilttipurkkeja ja kynttilöitä ja tehdä tällaisen:



Näin oheinen kynttelikkö syntyi

1. Viipaloin appelsiinit ja sitruunat ohuiksi siivuiksi ja levitin uunipellille. Kuivatin hedelmät uunissa noin 75 asteessa ainakin kolme tuntia. Sen jälkeen jätin ne vielä moneksi päiväksi kuivumaan saunan lattialle lattialämmityksen päälle. 

2. Keräsin koivuista ohuita oksia ja kiinnitin niitä yhteen ohuen rautalangan avulla. 

3. Tein rautalangasta myös roikuttimen. 

4. Tein kuivuneisiin hedelmäviipaleisiin reiät, joita pudotin langat. Suosittelen tosin jotain sellaista materiaalia, joka ei pala niin helposti. Esim. rautalankaa.

5. Kiinnitin viipaleet koivunoksaseppeleeseen.

6. Pesin pilttipurkkeja ja tein rautalangasta niihin tuet, joilla ne saa roikkumaan seppeleestä.

7. Laitoin pienet led-tuikut purkkeihin ja koko kokonaisuuden ulos.

Huom! 

Kynttelikkö on testattu myös oikeilla tuikuilla. Ne eivät sytyttäneet roihua, mutta suosittelen silti
a. jättämään tuikkua roikuttavat rautalankapätkät pitkiksi
b. asettamaan kynttelikön ulos 
c. valitsemaan kynttelikölle sellaisen paikan, jossa se saa rauhassa roikuta, mikäli se syttyy palamaan




2 kommenttia: