Murhaaja!

Teen joka ilta etanantapporetken pihallamme. Kerään etanat purkkiin, keitän vettä ja heitän päälle. Tuntuu pahalta, mutta se on joko etanat tai salaatit – ja haluan säästää salaattini.

Eilen etanantapporetkellä vastaan mateli jättikokoinen ukkoetana. Se kiipesi istutuslaatikkoon ja oli vain muutaman sentin päässä herneistä ja mintusta.

Hain kiehuvaa vettä, heitin päälle, kaivoin ison kuopan ja hautasin sinne. Limavanan peitin tuhkalla ja sitten taputin itseäni selkään. Olinpa rohkea! Ties millaista tuhoa olisi tehnyt yön aikana istutuslaatikossa.

Myöhemmin ylpeilin uroteollani Facebookissa. Muutama tykkäsi, jänniä hetkiä puutarhassa. Sitten yksi pirun totuudentorvi paukautti, etteivät ukkoetanat ole pahiksia vaan hyviksiä. Ne syövät lahonnutta puuta ja maatuvia lehtiä, eivät kuulemma kämäsiä salaattejani.

Kämäsiä?! Ei ne ole kämäsiä, kerrankin tulossa hienot salaatit. Ja mitä?! Nämä jättityypit on siis hyviksiä.

Puutarhaelämä on kuin lastenkirjojen sadusta. Toiset ovat pahiksia, jotka pitää hävittää tavalla millä hyvänsä. Sankari on se, joka pääsee niistä eroon mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti. Toiset taas ovat hyviksiä, joille istutetaan houkuttimia ja rakennetaan asumuksia. 

Toukat, vaikka ovat sympaattisia, ovat pahiksia.  Niistä tulee joskus perhosia. Silloin ne ovat taas hyviksiä, joille rakennetaan perhosbaareja ja mitä lie. Kastemadot ovat iljettäviä, mutta niitä vaalitaan kuin pieniä kiemurtelevia aarteita. Ellei sitten olla menossa kalastamaan, jolloin ne voi taas lävistää koukulla ja upottaa veteen.

Etanat ovat pääsääntöisesti pahiksia, jotka voi keittää, myrkyttää, hukuttaa ja tukahduttaa tuhkan alle. Paitsi ukkoetanat. Ne pitäisi säästää.

No,huhhuh!