Nyt harrastetaan ja pidetään hauskaa vaikka itku tulisi

Mikähän minussa on vikana? Luulin, että vauvan kanssa harrastaminen olisi mukavaa, mutta ei. Tästä lähtien kierrämme järjestetyt harrastukset kaukaa ja tutustumme vaikka mieluummin pihapiirin kivivalikoimaan.

Olemme käyneet vauvauinnissa, vauvajumpassa ja taaperotanssissa ja joka paikassa sama juttu.

Entiset toimitusjohtajat, markkinointipäälliköt, tilintarkastajat, kassaneidit ja taksikuskit laulavat tiitiäisistä, puupiaisista ja pylleröisistä, taputtelevat käsiään ja heiluttelevat huiveja tai uinnissa läpsyttelevät vedenpintaa käsillään.

Vauvat, taaperot tai mitkä lie paaperot ja piiperöt tuijottelevat mihin sattuu tai menevät omia teitään. Vanhemmat välttelevät toistensa katseita ja kiristelevät hampaitaan: ”Tules nyt Silja sieltä äidin kanssa tanssimaan.”

Taaperotanssissa yksi äiti haki varmaan kuudetta kertaa 16-kuista lastaan salin nurkasta. Lapsi olisi halunnut kiipeillä patjapinossa. Äiti raahasi itkevää lastaan mukaan uudestaan ja uudestaan.

Nyt harrastetaan ja pidetään hauskaa, vaikka itku tulisi.

Onko tehty tutkimusta, jonka mukaan lapset tanssisivat enemmän silloin, kun laulun sanoissa lauletaan nöpönöpö-höpöhöpö? Miksei harrastuksesta voisi tehdä hauskaa sekä vanhemmille että lapsille? Siitä nimittäin ON tehty tutkimus, että lapset nauttivat ja innostuvat enemmän asioista, joista vanhemmatkin innostuvat.

Mitä jos lakattaisiin leikkimästä hauskanpitoa ja pidettäisiin oikeasti hauskaa!